• Pieni Puhdistuspuoti

Puhtaasta ikkunasta pääsee sisälle enemmän valoa

Tämä on erään asiakasperheemme äidin kirjoittama kertomus ikkunanpesusta.

“Asumme melko isossa 70-luvulla rakennetussa rivitalossa. Asunnossamme on kaksi todella suurikokoista ikkunaa, joiden avausmekanismit ovat olleet vanhanaikaisia varmasti jo 40 vuotta sitten, kun talo on rakennettu. Lisäksi matkan varrella tehdyt ikkunanpuitteiden maalaukset ovat verottaneet ikkunoiden käyttömukavuutta. Olen usein pessyt ikkunat ulkoa ja sisäpuolelta, mutta väleihin en ole halunnut koskea. Viimeeksi, kun ikkunanpesu alkoi olla ajankohtainen asia ja matalalta paistava aurinko paljasti koko totuuden, hermostuin ja kirjoitin sormellani lasiin “Voisiko joku nyt pestä minut”. Viikon, parin verran ihastelimme tekstiä ikkunassa, kunnes päätin, että on aika toimia. Lapsista oli ihan hassua, että äiti oli kirjoittanut ikkunaan, mutta se hassuus sai loppua, kun soitin Pieneen puhdistuspuotiin ja pyysin heiltä ammattilaista auttamaan ikkunoiden pesemisessä. Ammattitaitoiset ikkunanpesijät tulivat sovitusti paikalle ja heillä oli mukanaan omat välineet. He suojasivat  ympärillä olevat alueet asianmukaisesti ja tarttuivat rivakasti työhön. Kahden osaavan ihmisen käsissä minulle hankalat avausmekanismitkaan eivät näyttäneet tuottavan juurikaan hankaluuksia, ja myös ikkunoiden välipinnat puhdistuivat. Vaikka oli jo pimenevä vuodenaika, oli hämmästyttävää huomata, kuinka paljon puhtaista ikkunoista tulee kaunista luonnonvaloa sisälle”.


26 katselukertaa

0103213290

Viherlaaksonranta 11, 02700 Espoo

Kirkkotori 2, 02400 Kirkkonummi


©2020 by Pieni Puhdistuspuoti